Turussa keskiajalla ja historiallisen ajan alussa lyödyt rahat muodostavat lukumäärältään merkittävän, mutta harvojen tunteman esineryhmän. Corpus Nummorum Aboensium kokoaa tiedot yhteensä yli 1500 Turussa lyödystä rahasta julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Varsinaisten Turussa lyötyjen rahojen ohella teos sisältää lisäksi Kuusiston linnassa 1520-luvulla lyödyt killingit. Teos on ensimmäinen teos, joka kokoaa tiedot yhteen kaikista tunnetuista Turun rahoista. Teoksen toivotaan edesauttavan Turun rahoihin kohdistuvaa tutkimusta ja kiinnostusta.

Kuva: Ensimmäinen Turussa lyöty ”Turun markka”. Kustaa Vaasa, 1556. Tunnetaan kaksi kappaletta. Ostettu Kansallismuseon kokoelmiin 2018. Kuva: Jani Oravisjärvi / Kansallismuseo.

Väitöskirjatutkimukseni syntyi monen mutkan kautta. Valmistuin arkeologiksi ja työskentelin museoalalla, mutta äitiysloman jälkeen päädyin työskentelemään Turun yliopiston kansatieteen ja historian oppiaineiden vetämään kulttuuripääkaupunkiprojektiin Kerrottu ja koettu Turku. Huomasin viihtyväni yliopistolla ja innostuin tekemään väitöstutkimusta aiheesta, joka nivoi yhteen arkeologiseen kulttuuriperintöön kohdistuvan kiinnostukseni etnologian ja tulevaisuudentutkimuksen tarjoamiin näkökulmiin ja menetelmiin. Nykyisin työskentelen museologian yliopisto-opettajana Turun yliopistossa.

Tutkin tulevaisuusorientoituneessa etnologian väitöstutkimuksessa, miten arkeologista kulttuuriperintöä on tuotteistettu matkailuun 2000-luvun Suomessa ja millaista matkailu tulevaisuudessa voisi olla. Tutkimus osoitti, että arkeologisille maastokohteille suuntautuvaa matkailua tulee kehittää paikallislähtöisesti ja että se vaatii monialaista yhteistyötä. Kuntien tuki kohteille on tärkeää, mutta matkailun kehittämisessä keskiöön nousevat pienyritykset.

Vierailin vuosien varrella useaan otteeseen keskenään hyvinkin erityyppisillä arkeologisilla maastokohteilla. Tein teemahaastatteluja ja kyselyn alan asiantuntijoille sekä osallistin opiskelijoita tulevaisuustyöpajassa pohtimaan matkailun tulevaisuuden mahdollisuuksia ja uhkia. Tutkimuksessa nostin esille joitakin esihistoriakohteita. Euran Naurava lohikäärme, Liedon Nautelankosken museo sekä Yli-Iin Kierikkikeskus ovat esimerkkejä sekä pedagogisesti että matkailullisesti tuotteistetuista kohteista. Esimerkkikohteiden ja asiantuntijahaastattelujen kautta minulle muodostui kuva monipuolisesta ja haastavasta työkentästä, jolle matkailutoiminta antaa uusia merkityksiä. 

Parhaimmillaan arkeologinen kulttuuriperintö nähtiin haastateltavieni mukaan hyvän arkiympäristön lähteenä ja lähimatkailun resurssina. Matkailun kehittämistyötä kuitenkin uhkaavat monin paikoin arkeologisten maastokohteiden hoidon heikkeneminen ja resurssien vähäisyys. Matkailun mahdollistajana nykyisin toimii erityisesti talkootyönä toteutettava muinaisjäännösten hoitotyö. Esihistorian elävöittämisessä keskiössä taas ovat muinaistekniikat, käsillä tekemisen taidot. Matkailun kehittämisen kannalta yhteistyön muotojen löytäminen ja edelleen kehittäminen kulttuuriperintötoimijoiden ja matkailun ammattilaisten välillä on tärkeää. Alalla on tarvetta erityisesti matkailupalveluiden tuottajille. Lisäksi huomiota tulee yhä edelleen kiinnittää maastokohteiden fyysiseen ja digitaaliseen saavutettavuuteen, hoitoon ja perusinfrastruktuurin parantamiseen. Monen kohteen vahvuutena taas ovat hyvät verkostot arkeologiyhteisöön, esihistorian elävöittäjiin sekä arkeologian harrastajiin. Nämä verkostot voivat myös tulevaisuudessa olla mukana luomassa uusia tuotteita ja palveluita matkailijoiden käyttöön.

Väitös on julkaistu sähköisesti UTUPubissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-6655-21-5  

Väitöskirja on julkaistu Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Kansatieteellinen Arkisto -sarjassa ja sitä myydään Tiedekirjassa, hinta on 30 euroa. https://www.tiedekirja.fi/default/polkuja-esihistoriasta-tulevaisuuksiin.html  

Piirros: Jaana Saarikoski

Viime vuosikymmeninä arkeologiset kaivaukset ovat tuoneet päivänvaloon runsaasti uutta aineistoa Suomen keskiajan kylistä. Aineiston avulla voidaan tutkia uusista näkökulmista kylien elämää ja niiden asukkaita, joiden arkipäivästä niukat kirjalliset lähteet kertovat vain vähän.

Tutkin väitöskirjassani The Social and Material World of Medieval and Early Modern (c. 1200–1650) Villages in Southern Finland (Suomen keskiajan arkeologian seura, 2021) Etelä-Suomen keskiajan ja uuden ajan alun kylien aineellista ja sosiaalista maailmaa sekä arkeologisen kaivausaineiston että historiallisten lähteiden avulla. Tutkimuksessani minua kiinnosti sekä mennyt elämä kylissä että se, kuinka erilaisen kuvan kylien arkielämästä voi saada, jos yksittäisten lähteiden sijaan yhdistelee tutkimuksessa mahdollisimman monipuolista aineistoa.

Tutkimukseni keskeisin tulos oli, että keskiajan kylät olivat paljon monipuolisempia ympäristöjä kuin usein ajatellaan. Kylien asukkaat kuuluivat useisiin yhteiskuntaryhmiin, ja heidän aineellinen kulttuurinsa oli vaihtelevaa. Arkeologisten löytöjen joukosta esiin nousivat etenkin tuontiesineet, joita käytettiin jo keskiajalla kaikissa kylissä. Suomalaiset talonpojat olivat aineellisen kulttuurinsa puolesta osa laajaa eurooppalaista verkostoa, ja he käyttivät esimerkiksi monia samanlaisia astioita kuin saksalaiskaupunkien porvarit.

Tein väitöskirjani Helsingin yliopistossa työskennellen, ja väittelin kesäkuussa 2021. Väitöskirjassani kartat ja kuvat ovat keskeisessä roolissa tiedon välittäjinä, sillä ne mahdollistavat jatkossa helposti tutkimusaineistoni vertailun muihin kaivauskohteisiin. Suomen Muinaismuistosäätiön tuella pystyin sisällyttämään väitöskirjaani runsaasti esimerkiksi kaivauskuvia, jotka kertovat kohteista paljon lukijoille. Toivon, että tulevaisuudessa työstäni on hyötyä, kun keskiajan elämää tutkitaan myös muilla alueilla ja yhä uusissa kylissä.

FT Tuuli Heinonen sai 2019 Suomen Muinaismuistosäätiön avustuksen väitöskirjansa kuvittamiseen ja painokuluihin.